Suositumpi Eurovisiossa kuin Ranskan hovissa – Marc-Antoine Charpentier (1634–1704)

Ludvig van Beethovenin 9. sinfonian kuorofinaalin pääteema on korotettu Euroopan kansallislauluksi. Runoilija Friedrich SchillerinOodi ilolle” onkin hyvin positiivinen tunnus pitkittyvien kriisien maanosalle. Eurooppa on karttanut uskonnollisia tunnuksia, se haluaa olla avoin, monikulttuurinen ja uskonnollisesti suvaitseva. Mutta omia juuria ei voi aina välttää.

Joka kerta kun TV-ruutuihin ilmestyy Eurovision logo, sen taustalla soi upea musiikki, joka on tässä yhteydessä puhdas instrumentaaliteos.

 

Jos se jatkuisi, kuulisimme sanat: ”Te Deum laudamus”. Haltioitunut Jumalan suuruuden ylistys vanhan kirkon ajoilta on tässä ranskalaisen Marc-Antoine Charpentierin mestarillisena luomuksena.

Hiljattain löydetty muotokuva, jonka uskotaan esittävän Marc-Antoine Charpentieria (1643–1704).
Hiljattain löydetty muotokuva, jonka uskotaan esittävän Marc-Antoine Charpentieria (1643–1704).

Charpentierin elämä ja musiikki esitellään tavallisesti jonkinlaisena antiteesinä toisen suuren ranskalaisen, Jean Baptiste Lullyn (1632–1687) uralle ja musiikille. Asetelma on hiukan samanlainen kuin Mozart ja Salieri tai Zelenka ja Hasse. Jännittävästi näiden mestarien tiet kohtaavatkin. Lully oli italialainen, joka jo nuorena siirtyi Pariisiin ja kohosi kuninkaan suosikiksi ja hovin musiikilliseksi yksinvaltiaaksi. Charpentier taas oli ranskalainen, joka myös aivan nuorukaisena siirtyi Italiaan ja opiskeli siellä muun muassa kuuluisan Carissimin oppilaana.

Epätasainen kilpailu alkoi Charpentierin palattua kotimaahansa 1680-luvun alussa. Lully oli vakiinnuttanut asemansa Aurinkokuninkaan hovissa ja vartioi reviiriään. Jopa Cavalli sai lähteä Pariisista takaisin Italiaan, vaikka oli saanut melkoisen suosion hovissa. Charpentierin asema ei toki ollut  varsinaisesti onneton. Hän sai suosijoita läheltä kuninkaan hovia. Esimerkiksi  Mademoiselle de Guise, kuninkaan lähisukulainen, kuului säveltäjän suosijoihin. Tärkeän aseman hän sai myös pariisilaisessa jesuiittakirkossa. Ehkä juuri tämä asetelma teki Charpentierista kirkkomusiikin säveltäjän. Lully hallitsi maallista oopperaa, Caharpentier kirkkomusiikkia.

Kolme sielunmessua

Charpentier sävelsi yksitoista suurta messua, joista kolme on sielunmessuja. Nämä messut eivät ole alunperin olleet yhtä kokonaisuutta, osia on sävelletty erikseen ja myöhemmin liitetty uuteen yhteyteen.

Laajin messuista on ”Messe pour les trepasses” (Vainajien messu H2) vuodelta 1671. Messu on ajankohtaan nähden valtava, se käyttää suurta orkesteria, kuoroa ja solisteja, kokonaiskesto on lähes tunnin mittainen. On kyllä todennäköistä, ettei sitä ole alunperin esitetty nyt tunnettuna kokonaisuutena, mutta musiikin luonne viittaa jo pitkälle eteenpäin.

Pääosan saa sekvenssi Dies irae (Ranskassa Prose des Morts). Se on laaja, dramaattinen viimeisten päivien kuvaus ja ennakoi jo myöhemmin juuri tähän osaan keskittyvää ohjelmallisuutta. Introitus puuttuu ja sen kohdalla on ilmeisesti käytetty gregoriaanista kirkollista musiikkia. Kyrie on häikäisevän kaunis, harras ja syvällinen rukous. Dies iraen jälkeen seuraa ”Motet pour les trepasses”. Osa on uniikki. Sanat on otettu Jobin kirjasta ja ne kuvaavat kiirastulen kärsimyksiä.

Messun päätös on taas tuttu Agnus Dei.

Kaksi myöhempää sielunmessua ovat suppeampia ja muodoltaan ensimmäisestä poikkeavia. Neliääninen ”Messe des Morts” solisteille ja instrumenteille vuodelta 1695 (H 10) sisältää vain requiemin perusosia. Introitus puuttuu tästäkin, mutta Kyrie on häikäisevä kauneudessaan. Laaja jousten kannattelema instrumentaalijohdanto avaa messun. Dies irae on jälleen mukana, suppeampana kuin edellisessä messussa mutta yhtä dramaattisena. Sitä seuraavat Sanctus, Benedictus ja Agnus Dei. Benedictus-osan edellä on kuitenkin omana kokonaisuutena ”Pie Jesu”, Lacrimosa-osan päätössanat ”Pie Jesu, Domine, dona eis requiem”. Tästä osasta tuli myöhemmin juuri ranskalaisen requiemperinteen tunnusmerkki. Tunnetuimmat lienevät Fauren ja Duruflen tulkinnat.

Viimeinen, taas neliääninen, ”Messe des Morts” solisteille ja continuolle vuodelta 1698 (H 7) poikkeaa  muodoltaan edellisistä. Kyrie, Sanctus, Pie Jesu, Benedictus ja Agnus Dei edustavat tuttua muotoa. Teos päättyy kuitenkin laajaan ”De Profundis”-osaan (Ps 130) jota vain hyvin harvat ovat Charpentierin jälkeen käyttäneet. Tekstin rukousaihe soveltuu kuitenkin täydellisesti juuri requiemin yhteyteen. Rukous vetoaa armolliseen Jumalaan jotta tämä antaisi anteeksi syvyydestä huutavan synnit. Teksti on suoraan Raamatusta mutta loppuun on liitetty sielunmessun ydin: ”Requiem aeternam dona eis, Domine,  et lux perpetua luceat eis”.

Oman aikansa viileästä kohtelusta huolimatta Charpentierin musiikki on hyvin säilynyt. Partituurit koottiin yhteen jo säveltäjän elinaikana ja tallennettiin kuninkaalliseen kirjastoon. Mutta siellä ne saivatkin sitten olla 1900-luvulle saakka. Vasta viime vuosikymmeninä säveltäjä on löydetty uudestaan. Levytyksiä ja esityksiä on runsaasti ja uusia tulee. Charpentierin viimeisen sielunmessun esitys oli Tampereen tuomiokirkossa 03.11.2013. Händel-kuoron esitys saattoi olla Suomen kantaesitys.

Levytyksiä  

Messe pour les Trepasses

  • Erato STU 70765 (2LP) Levytys on klassikko / Michel Corboz
  • Virgin Classics 724354573323

Messe des Morts H 10, H 7
Erato STU 71291(LP)

Messe des Morts H 7
Naxos 8553173

Share on FacebookTweet about this on TwitterEmail this to someone