In patris memoriam – rakkaan isän muistoksi pojalta

250px-Perosi
Lorenzo Perosi (1872–1856). Kuvalähde: Wikipedia.

Lorenzo Perosi (1872–1956) oli elinaikanaan, varsinkin 1900-luvun alkupuolella, tunnettu ja juhlittu säveltäjä. Tänään hän on ainakin Suomessa lähes tuntematon. Otavan suuri ensyklopedia mainitsee yhden kerran hänen nimensä Italian musiikkia esittelevän hakusanan kohdalla, eikä muuta.

Perosi syntyi hyvin musikaaliseen sukuun, muusikkoja löytyi useissa sukupolvissa taaksepäin. Myös isä, Giuseppe Perosi, oli tunnettu kuoronjohtaja (maestro di capella) omassa kaupungissaan. Suvun jäsenet elivät myös hyvin lähellä kirkkoa. Lorenzon veli, Carlos, vihittiin papiksi ja eteni kardinaalin asemaan saakka.

Lorenzo sai musiikillisen koulutuksen aluksi isältään mutta pääsi myöhemmin tunnettujen opettajien ohjattavaksi. Varsinainen ura hänelle avautui Venetsiassa 1890-luvulla. Nuori säveltäjä tutustui Venetsian patriarkkaan, Giuseppe Sartoon, josta myöhemmin (1912) tuli paavi Pius X. Sarton välityksellä avautuivat verkostot paavi Leo XIII:n lähipiireihin ja Perosi sai tehtäviä Vatikaanissa. Uusi tulokas huomasi, kuinka paavin läheisten mielipiteet musiikista lähenivät hänen omiaan. Musiikki ei ole kansallista, vanhat mestarit olivat eklektikkoja, eli he ottivat vaikutteita monilta tahoilta. Myös kirkon perinteinen gregoriaaninen tyyli oli palautettava sille kuuluvaan arvoonsa, musiikki oli liiaksi ”maallistunut”. Perosi oli jo tällöin myös vihitty papiksi.

Samalla kun Perosi arvosti vanhaa hän myös koki läheiseksi ns. veristisen linjan. Hän oli arvostettu nuoren koulukunnan (Giovane Scuola) piirissä. Siitä hän poikkesi vain sikäli, ettei koskaan säveltänyt oopperaa. Puccini, Mascagni, Leoncavallo, Giordano ja Cilea, nuo ”oikeat” veristit loivat maineensa juuri oopperoillaan.

Perosikin sävelsi maallista musiikkia, mutta kaikkiaan noin 4000 sävellyksestä valtaosa on kirkkomusiikkia. Laajan tuotannon huippuina ovat 8 oratoriota ja 9 messua tai motettia. Näistä kaksi kuuluu requiemgenreen.

Toukokuussa 1897 Venetsiassa menehtyi Perosin lempioppilas Ferruccio Menegazzi vakavan sairauden uhrina. Perosi oli jo monta vuotta ohjannut lahjakasta poikaa ja koki menetyksen hyvin raskaana. Surutyöstä syntyi Messa da Requiem kolmelle miesäänelle ja uruille. Messussa on perinteiset latinalaiset osat. Se on hyvin melodinen, paikoittain karu mutta myös lämminhenkinen teos. Siitä tuli hyvin suosittu. Messa da Requiem Puccini kertoo kuinka hän Toscaa säveltäessään jatkuvasti toisti mielessään Perosin Dies iraen teemoja. Hänen suuhunsa on myös pantu lausahdus: ”Perosin päässä on enemmän musiikkia kuin minun ja Mascagnin yhteensä”. Messa da Requiem on myöhemmin saanut myös orkestroidun version, joka on hiukan oopperamaisempi kuin alkuperäinen. Teos esitettiin myös paavi Leo XIII:n muistoseremonioissa 1903.

Kuuntele!
Kuuntele!

Oratorio isän muistolle

In patris memoriam (1910) on sävelletty isän, Giuseppe Perosin, muistoksi. Isä oli kuollut Roomassa vuoden 1908 marraskuussa. Perosin suhde isään oli ollut erittäin läheinen. Tämä oli tukenut pojan muusikon uraa koko ajan ja oli ollut mukana sekä onnistumisen että epäonnen hetkinä. Poika antaa isästään kauniin kuvan: ”Isä jätti perinnöksi parhaimman mahdollisen, uskon, se on elämän”.

In patris memoriam on oratorio, sen viidestä osasta viimeinen on ”Requiem aeternam” ja sisältää requiemin introitusosan. Teos on sävelletty sopraanolle ja suurelle orkesterille. Edellä kuvattuun requiemiin verrattuna musiikki on intohimoista, syvän tunteen valtaamaa. Tuo tunne ei välttämättä ole suru, sana kaipaus sopii paremmin.

Kuuntele!
Kuuntele!

Isän kuolema saattoi pojan jotenkin raiteiltaan. Hän kävi joka päivä haudalla useita kertoja. Eräällä kerralla, kun hautausmaan portit oli jo lukittu, Perosi rukoili tuntikausia portin ulkopuolella.

Oratorion henkilökohtaisuus korostuu sanoituksen hienosäädössä. Monikot on muutettu yksiköksi. Ikuista valoa ei rukoilla ”heille” vaan ”hänelle”.

Perosin voimakkain luomiskausi ulottui juuri näihin vuosiin. Sitten alkoivat pahat masennuskaudet, jotka jatkuivat aina vuoteen 1923. Parantumattomasti sairaaksi leimattu Perosi palasi paavin hovikuoron johtoon ja pysyi tehtävässään kuolemaansa saakka.

Perosin seuraajaksi nimettiin hänen apulaisenaan toiminut Domenico Bartolucci, joka oli hyvin kriittinen edeltäjäänsä kohtaan. Hänen mielestään Perosi oli ”turmellut” kirkon musiikkia. Siinäkö yksi syy Perosin ja hänen musiikkinsa vaipumisesta unohdukseen?

Levytykset

m51002zyu2wLorenzo Perosi, Messa da Requiem ja In patris memoriam, Bongiovanni GB 2430-2, 2008. Tässä on requiemin orkestroitu versio.

Lorenzo Perosi, Messa da Requiem, Ars Nova  Vst 6108 (LP)  1978. Alkuperäinen versio (T T B, kuoro ja urut)

(Pentti Kauppi)

SaveSave