Requiemin historian ehkä murheellisin tapahtuma on Claudio Monteverdin (1567–1643) säveltämän requiemin partituurin katoaminen. Messu esitettiin 21. toukokuuta 1621 Venetsiassa Medicien hovissa Cosimo II di Medicin hautajaisissa, jonne teos oli tilattu.
Requiem ei ollut kokonaisuudessaan Monteverdin sulasta lähtenyt. Joitain osia olivat säveltäneet Giovanni Grillo ja Francisco Usper, myöhemmälle ajalle tuntemattomat tekijät. Monteverdin käsialaa oli varmuudella ainakin sekvenssi Dies irae. Tuohon aikaan sekvenssi oli sielunmessussa vielä harvinaisuus.
Jotain messun luonteesta kuitenkin tiedetään. Onneksi on säilynyt paikalla olleen korvinkuulijan raportti tilaisuudesta. Giulio Strozzi kertoo seuraavaa:
Seremonia alkoi valittavalla soitinsinfonialla, joka liikutti kuulijat kyyneliin. Sinfonian jälkeen Don Francesco Monteverdi, Claudion poika, lauloi mitä kauneimmalla tavalla surua ilmaisevat sanat: O vos omnes attendite dolorum nostrum. Requiem aeternam. Sinfonian usein katkaiseva introitus vaikutti voimakkaasti kuulijoihin. Hienostunut De profundis oli vuoropuhelu kiirastulessa olevien sielujen ja enkelten kanssa; sitä ihailtiin suuresti sen uutuuden ja kauneuden takia (The New Grove)
Kuvauksesta voidaan nähdä, että requiemissa käytettiin samaa sinfoniarakennetta kuin oopperan mullistaneessa Orfeossa (1607). Olisi valtava sensaatio, jos partituuri jostain pölyisestä laatikosta tai hyllystä löytyisi.
Pier Francesco Cavalli (1602–1676) oli Monteverdin suosikkioppilas. Hän sai tehtäväkseen kerran jopa täydentää eräitä osia Monteverdin oopperasta Poppean kruunaus.
On todennäköistä, että Cavalli 19-vuotiaana nuorukaisena lauloi Cosimo II:n hautajaiskuorossa. Cavalli sävelsi 1675 oman suuren sielunmessun Missa pro defunctis, voisiko siinä olla joitain muistumia suuresta opettajan esikuvasta? Tällaiseen kysymykseen yllyttää myös myöhempi Mozartin ja Michael Haydnin sielunmessujen keskinäinen yhteys. Mozart oli soittajana Haydnin messun kantaesityksessä 1771.
Cavallinkin sielunmessun alkuperäinen partituuri on kadonnut. Onneksi kopioita on säilynyt Berliinissä, Munsterissä, Wienissä ja Venetsiassa.
Messusta on kaksi versiota, instrumentaaliversio ja a cappella -kuoroversio. Soittimien käyttö edellisessä ei ole hallitseva mutta ne antavat messulle syvän ja puhtaan sävyn. Kyrien sopraanosolistien osuudet ovat häikäisevän kauniita. Dies irae sisältää jo sellaista draamallisuutta, joka yleistyi vasta 1700-luvulla.
Teosta säveltäessään Cavalli koki voimiensa ehtyvän, hän ”testamenttasi” messun itselleen. Kantaesitys tulikin kovin pian. Cavalli kuoli tammikuussa 1676.
Levytyksiä
Cavallin messusta on jo useita levytyksiä.
Cavalli, Missa pro defunctis, Jecklin Exempla 5007 LP 1980. Instrumentaaliversio jota valitettavasti ei ole siirretty CD-formaattiin.
Cavalli, Missa pro defunctis, Pusty records RRCL 606634. A cappella -versio, 1981 Milanossa.