Panulan perhe katosi aaltoihin

Titanicin matkustajien joukossa oli 63 suomalaista. Heistä 20 pelastui ja 43 hukkui.

Erityisen traaginen oli ylihärmäläisen Panulan perheen kohtalo. Maria Panula (os. Ketola s. 1870) ja hänen viisi poikaansa hukkuivat turmassa.

Maria oli solminut avioliiton Juho Panulan kanssa 1892, ja seuraavana vuonna he lähtivät Amerikkaan parempaa elämää hakemaan. 1910 he kuitenkin palasivat ja ostivat tilan Ylihärmästä. Amerikan mahdollisuudet pysyivät kuitenkin mielissä. Niinpä Juho lähti yksin takaisin Amerikkaan ja puoli vuotta myöhemmin tulivat postissa liput perheelle New Yorkiin ja sieltä Pitsburghiin, josta Juho oli hankkinut talon.

Äiti ja lapset nousivat Titaniciin Southamptonissa. Mukana oli myös naapurin tyttö Susanna Riihisaari, josta nähtävästi oli aiottu lapsille hoitajaa.

Perheen viime vaiheista laivalla on antanut tietoja pelastunut suomalainen Anna Turja.

Kaksi vanhinta poikaa oli majoitettu muusta perheestä erilleen, miesten puolelle. Toinen heistä tuli herättämään äitiä yöllä kertoen, että laiva uppoaa.

Sekavassa tilanteessa yksi pojista katosi. Äiti oli valittanut kuinka yksi lapsista (tytär) oli jo Suomessa hukkunut, ”nyt hukumme kaikki”.

Turjan mukaan äiti oli päässyt jo kahden nuorimman kanssa pelastusveneeseen. Hän oli kuitenkin noussut takaisin, kun vanhemmat lapset olivat halunneet, että kuollaan yhdessä.

“Don’t cry alone” -teema nousee näin myös Panulan perheen tunnukseksi. Yhtään perheen jäsenistä ei ollut löytyneiden ruumiiden joukossa.

Myöhemmin sattui vielä erikoinen episodi, joka nosti perheen julkisuuteen. Viikko haaksrikon jälkeen löydettiin merestä pienen pojan ruumis. Hänet haudattiin omaan hautaansa, ja tästä haudasta muodostui kaikkien turmassa kuolleiden lasten muistomerkki.

Joitain vuosia sitten hautaa tutkittiin ja sen perusteella pientä vainajaa arveltiin Panulan nuorimmaiseksi, Eino Viljamiksi, joka oli syntynyt 1911. Sittemmin tunnistus peruutettiin, ja viimeisimmän tiedon mukaan poika oli englantilainen Sidney Goodwin.

(Tiedot Encyclopedia Titanicasta, johon on rekisteröity kaikkien laivan uhrien perustiedot.)


Artikkelikuva: ”Maria Panula and her husband Juha Panula on their wedding day 14 Feb. 1892”