Holokausti: muistoista pudonneet

Toinen maailmansota toisti edellisten sotien kauhuja joskin suuremmalla voimalla ja laajuudella. Se sisälsi kuitenkin myös erityispiirteitä, jotka ovat saaneet omat musiikilliset muistomerkkinsä.

Ranskalaisen Henri Tomasin (1901–1971) Requiem pour la paix on omistettu Ranskan vastarintaliikkeen marttyyreille.

Ståle Kleiberg (s. 1958) sävelsi requiemin ”For the victims of Nazi persecution”. Teoksessa on omistettu osa juutalaisille, romaneille ja homoseksuaaleille, jotka kuolivat keskitysleireissä. Suurimman huomion on kuitenkin saanut holokausti, juutalaiskysymyksen ”lopullinen ratkaisu”.

Muistoista pudonneet

Ruotsalainen Sven-David Sandström (s. 1942) julkaisi 1981 Requiemin alaotsikolla ”De ur alla minnen fallna” Sen aiheena on holokausti. Tämän messun kuunteleminen ja tekstin lukeminen voivat olla järkyttäviä kokemuksia.

Sandström vie kuulijan ja lukijan pahuuden keskukseen – lapsenmurhaan. Tekstin on kirjoittanut ruotsalainen kirjailija Tobias Berggren. Hän on taas käyttänyt pohjatekstinä juutalaisen Beate Karlsfeldin kirjaa natsien hirmutöistä.

Berggren pohtii taustatekstissään ihmisen olemusta. ”Ihminen on yksi niistä harvoista eläimistä jotka pystyvät tuntemaan myötätuntoa perheensä ulkopuolisiin olentoihin”. Tämän piirteen mukana ovat Berggrenin mukaan syntyneet monet inhimilliset instituutiot ja ideologiat sekä katsomukset, jopa demokratia.

is-the-us-really-ending-afghan-war-1354308573-7788Tätä ihmisyyttä uhkaavat kuitenkin jatkuvasti vielä lähellä olevat metsästäjän vaistot. Koko ajan ihminen on vaarassa pudota takaisin elämään jonka säännöt loi vaarojen ja tuskan täyttämä pyrkimys säilyä elossa jääkauden tundralla tai paleoliittikauden metsissä. Tuolta taustalta on peräisin epävarmuus joka luo väkivaltaa, ja valtapyrkimyksiä, jotka ovat sodan perustaa.

Sandströmin ja Berggrenin Requiem pyrkii muistuttamaan kaikista heistä, jotka toinen ihminen on tappanut ja jotka ”on hävitetty ihmisten muistoista”.

Tekijät käyttävät voimakkaita kontrasteja. Dies iraen avausteema on ”Come touch me Babe!, come touch me…” Nuoren tytön elämää kuvataan auvoisena mutta sitten koittaa Vihan päivä, kaikki muuttuu. Lapsi häpäistään ja viedään pois. Beata Karlsfeldin tekstiin perustuen kuvataan junamatkaa ”till förintelse” sanoin ”inga leksaker fick tas med på lden långa resan…”

Tämä messu ei ole rukous poisnukkuneiden puolesta eikä myöskään kuoleman mysteerin filosofista pohdintaa. Kyseessä on Pahuuden äärimmäisen asteen synnyttämä raivo ja epätoivon purkaus. Pahuutta ei ulkoisteta ihmisestä. Saatanaa ei tunneta, pahuus on ihmisen olemuksessa. Saatana on ihminen joka surmaa lapsen.

Pahuus on ”hyvässä ihmisessä”

Tobias Berggrenin teksti puhuu ”Karitsan humanismista”. Teksti pilkkaa hyväuskoista uskonnollista ihmistä joka ei joko näe pahaa tai hänellä ei ole voimaa sen vastustamiseen.

”Lammet kommer, lammet går…
Lammet går, lammet går
Genom alla sina sår
Dinasår, dina sår.
Lammet tar Mary och vändar på henne…
spelar boll… åtta noll!
Lammet marcherar i mild humanitet
Med saxande braxer och kåldomskalskipper…”

”Karitsan humanismi” antaa Pahalle vallan.

Den sista vandringen.
”Den sista vandringen. Mor och barn på väg till gaskamrarna i Auschwitz.”

Messun alkuperäiseen levytykseen (LP Cap 2015) on löydetty autenttinen kuva äidistä kolmen lapsen kanssa kulkemassa kohti ”förintelseä”. Kulkua ohjaavat vain ”Pahan” rakentamat kiskot, kasvot ovat varjossa. He voivat olla keitä tahansa. ”De ur alla minnen fallna”.

Share on FacebookTweet about this on TwitterEmail this to someone