Muistakaa!

Terminä ”sotarequiem” luo helposti vääriä mielikuvia. Sotarequiem ei lietso sotaa. Näkökulma on retrospektiivinen, sota tai sodat on käyty, taistelut ovat takana päin. Kyse on enemmänkin uuden ehkä aivan hauraankin rauhantilan heijastuksista. Katsotaan menneeseen, mitä oikein tapahtui?

On kyse jälkeen jääneiden kyvystä ratkaista sodan ongelmia. Tobias Berggren ilmaisee tilanteen ristiriitaisuuden järkyttävästi:

refugee camp”Var är han nu? Var är han nu, Mitt barn… Alltför förströdd att veta –
Å, det svåraste är inte upplösningen,
lösningen av problemet,
det svåraste är förströdheten efteråt…”

On katsottava eteenpäin, on säilytettävä toivo paremmasta vaikka menneisyys ei jätä rauhaan. On käsittämätöntä kuinka monet leireistä ja muista sodan kauhuista selviytyneet ovat pystyneet kuitenkin elämään ainakin ulkoisesti tasapainoista elämää. ”Requiem”, rauha, on ainakin tässä ajassa jotenkin saavutettu.

Säveltäjät itse eivät sotilaina ole useinkaan kokeneet sotaa. He käyttävät toisten tekstejä ja kokemuksia. Britten välitti sodan mielettömyyden ja kärsimykset Wilfred Owenin välityksellä. Owen oli alkuperäisen viestin lähde.

220px-Walt_Whitman_edit_2Tekstien lähteenä Walt Whitman (1819–1892) on ollut suosittu. Hän oli palvellut sotasairaalassa Yhdysvaltain sisällissodan aikana ja nähnyt läheltä sodan todellisuuden. Whitmanin ideologinen katsomus oli moneen suuntaan polveileva, äärimmäisestä individualismista avaraan panteistisluonteiseen uskonnäkemykseen saakka. Hän halusi kaataa vanhoja auktoriteetteja, luoda sovintoa ihmisten kesken ja kunnioitusta rotuun tai väriin katsomatta. Tällaisina Whitmanin tekstit ovat palvelleet sotarequiemien rauhaa korostavia tavoitteita.

Danielpourin tapaan monet säveltäjät näkivät sodan kokeneissa jaloutta ja esikuvallisuutta mutta itse sodan turmiovaltana.  Ehkä eniten nationalismin ihanteita löytyy Dmitri Kabalevskin (1904–1987) sielunmessusta ”Suuren isänmaallisen sodan” kunniaksi. Osien nimet kuten ”Ikuinen kunnia”, ”Isänmaa”, ”Divisioonan käynti” henkivät kansallista ylpeyttä ja voimaa. Sotaa ilmiönä ei ainakaan suoraan teoksessa kritisoida, kunnia ja voitto ovat etusijalla. ”Äidin sydän”, ”Tulevaisuus” ja ”Lapsemme” tuovat Requiemiin humanistisempia sävyjä. Viimeisen osan otsikko kiteyttää yhteen sanaan soptarequiemien ydinsanoman: Muistakaa!

Puolalaisten kärsimys

Krzyzstof Pendereckin (s. 1933) ”Puolalainen Requiem” on vielä tässä ryhmässä ikään kuin oma genrensä. Se on laaja asteittain syntynyt katsaus Puolan kansan kärsimyksiin. Sen kantaesitys oli 1984, mutta monet osat säveltäjä oli saanut valmiiksi jo aiemmin erillisiä tarkoituksia varten.

Agnus Dei on musiikkia kardinaali Wyszinskin hautajaisiin. Dies iraen alkuosa syntyi puolalaisen marttyyrin, Maksimilian Kolben pyhäksi julistamisen kunniaksi 1983. Jälkimmäinen osa on sävelletty Varsovan gheton luhistumisen 60-vuotismuistojuhliin. Libera me on taas Katynin metsien joukkosurman uhreille. Lacrimosa sävellettiin Gdanskin kansannousun uhreille. Pendereckin sielunmessussa kietoutuvat yhteen niin henkilökohtaiset kuin yhteisöllisetkin elementit.

Sotarequiemit räjäyttävät latinalaisen muodon

Requiemmusiikin kannalta sotarequiemit merkitsevät suurta murrosta. Ne räjäyttävät lopullisesti rikki requiemin vanhan latinalaisen muodon. Esiin puhkeavat uudet motiivit, uudet muodot ja tekstit. Muutos on linjassa erityisesti protestanttisen kirkollisuuden kanssa, jossa tämä muutosprosessi alkoi jo 1500-luvulla. Erona on kuitenkin sotarequiemien ajoittain kiivaskin uskontokritiikki.

Protestanttiset hautausmusiikit säilyttivät positiivisen uskonnollisen luonteen, vain sisällöt, kieli ja muodot vaihtuivat. Kaikille yhteisenä säilyy kuitenkin kysymys kuolemasta ja elämästä kuoleman voittajana.

”Requiem der Versöhnung”, 14 säveltäjän kokoomateos, on myös nimensä mukaisesti sovintomessu. Se päättyy vanhasta hautakivestä löytyneeseen Paavalia mukailevaan tekstiin:

”Jumalalla on taivaassa meitä varten ikuinen asunto, joka ei ole ihmiskätten työtä. Missä Jumalan Henki on, siellä on vapaus”. ”Menkää rauhassa”.

(Levytys: Requiem of Reconciliation,  Hänsler CD 98931, 1995)

Share on FacebookTweet about this on TwitterEmail this to someone