Protestanttisia arkkityyppejä

Musicalische exequien – Raamattua ja saksankieltä

Uskonpuhdistaja Martti Luther (1483–1546) rakasti musiikkia, musisoi itse ja sanoitti virsiä. Jouluvirsi ”Enkeli taivaan” ja ”Jumala ompi linnamme” -psalmisovitus ovat tuttuja lähes kaikille. Musiikki on yksi Jumalan suurimmista lahjoista, arvioi luuttua näppäilevä Luther.

Kirkollisen elämän uudelleenjärjestely edellytti muutosta myös musiikissa. Suurimuotoisen luterilaisen hautajaismusiikin pioneeri on Heinrich Schutz (1585–1672). Hänen suurenmoinen luomuksensa Musicalische Exequien on luonteeltaan puhdas requiem. Mutta kieli on saksa ja tekstilähde Lutherin Raamattu. Klassisten requiemien leimaa se kantaa myös syntytapansa puolesta, se on tilausteos.

Ruhtinas Heinrich Reus Posthumus aavisteli tulevaa kuolemaansa ja alkoi valmistautua perusteellisesti hautajaisiinsa. Tilatessaan musiikin juhlaan hän esitti sille selvät reunaehdot. Ensimmäisten tekstien tuli soveltua kirjoitettavaksi vainajan sarkofagiin. Toisen osan tuli toimia tekstinä hautajaispuheelle ja kolmas oli koko rituaalin aloittava introitus. Nämä ennakkoehdot täyttyivät Schutzin kolmiosaisessa teoksessa.

Ensimmäinen ja laajin osa alkaa Jobin kirjan klassisella kohdalla:

”Alastomana minä tulin äitini kohdusta,
alastomana minä palaan täältä.
Herra antoi, Herra otti,
Kiitetty olkoon Herran nimi” (Job 1:21)

Teksti jatkuu useilla raamattusitaateilla Paavalin kirjeistä, psalmeista ja Johanneksen evankeliumista. Sarkofagi sai raamatullisen tekstiverhon (kuva). Toisen osan teksti on otettu psalmista 73:

”Taivaassa minulla on sinut,
sinä olet ainoa turvani maan päällä.
Vaikka ruumiini ja sieluni nääntyy.
Jumala on kallioni,
minun osani iankaikkisuudessa” (Ps 73:25–26)

Näin tuli saarnaajallekin sanottavaa, vaikkakaan saarna ei ole säilynyt.

Kolmas osio on Luukkaalta – Simeonin kiitosvirsi tunnetaan myös latinalaisista alkusanoista Vulgatasta, ”Nunc dimittis”.

”Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä…” (Luuk. 2:29–32).

Schutz oli opiskellut Italiassa kuuluisan Giovanni Gabrielin oppilaana. Sieltä hän toi Saksaan kaksoiskuorot ja muita tehosteita. Schutzin musiikki on kirkasta ja puhdasta barokkimusiikkia: kuoro ja solistit ovat pääosissa, basso continuo säestää. Tuolloin elettiin 30-vuotisen sodan aikoja sananmukaisesti kuoleman varjon maassa. Hautausmusiikin kirkas hartaus luo tilanteeseen voimakkaan kontrastin.

Heinrich Reus Posthumus kuoli 03. 12. 1635. Ruumis palsamoitiin ja varsinaiset hautajaiset pidettiin 04. 02. 1636. Ruhtinaan sarkofagi on joitain vuosia sitten löytynyt. Se on todellinen taideteos ruhtinaan toivomine raamattukoristeineen. 

001F8932_2296F88450D7BF73846777C04AD1B766
Heinrich Reus Posthumuksen sarkografi. Kuvalähde: OTZ.de

Saksalaista humanismia – Ein Deutsches Requiem

Oman sukupolveni (s. 1940) ensimmäinen suomenkielinen ajantasainen musiikin tietolähde oli Otavan 1959 julkaisema Suuri musiikkikirja. Tässä kirjassa on joitain säveltäjiä kuvattu mustilla silhuettikuvilla. Ne ovat jostain syystä painuneet katsojan mieleen. Brucknerin kohdalla on kuva Brucknerista saapumassa taivaaseen. Nöyryydestään tunnetun säveltäjän ottavat vastaan Liszt, Wagner, Schubert, Schumann , Weber ja eräät muut. Uruilla polki tulokoraalia itse J. S. Bach.

Mitä on Brahmsin sivuilla? Brahmsin rehevä hahmo matkalla kantapaikkaansa ”Punaiseen siiliin”. Kuvat ovat taitavasti leikattuja, tunnistaminen helppoa.

Brahms
Kuvalähde: Otavan suuri musiikkikirja (1959)

Brucknerista on jäänyt jälkipolville hyvin uskonnollinen, katolinen leima. Hän sävelsi suoraan Jumalalle, ”jos tämä vain huolii”. Kuva Brahmsista on maallisempi. Hän oli vaikea luonne, kulmikas, usein suorastaan loukkaava. Hän tiesi sen itsekin, yritti selvittää persoonaansa lapsuuden ankeilla kokemuksella. Brahms ei ollut kirkollisesti aktiivi mutta sävelsi lauluja hengellisiin teksteihin. Suuressa 1800-luvun musiikkisodassa pantiin vastakkain Brahms ja Wagner, Brucknerista tuli ehkä tahtomattaan Wagnerin kakkosmies. Ehkä siksikin kuva Brahmsin maallisuudesta korostui Brucknerin hurskauden rinnalla.

Saksalainen Sielunmessu, Ein Deutsches Requiem, kantaa sisällään kuvattua ongelmaa. Onko messu riitävän uskonnollinen?

Epäilys johtuu kuitenkin enemmän vertailusta perinteisiin sielunmessuihin. Brahmsin messu ei ole niinkään rukous kuolleiden sielujen puolesta. Se on kuvaus tilasta, johon kuolleet siirtyvät, ja lohdutusta omaisille. Sana terapeuttinen voisi olla tässä kohdallaan. Ja siitä voi selittyäkin teoksen suuri suosio. Kuulija kokee puhuttavan ja laulettavan itsestään.

Messussa ei ole Jeesuksen nimeä, mutta siinä on Jeesuksen sanoja. Brahms on lukenut Raamattunsa hyvin. Valinnat ovat osuvia ja kokonaisuus hallinnassa. Heti alussa Jeesus saarnaa vuorella:

”Autuaita ovat murheelliset,
he saavat lohdutuksen” (Matt. 5:4)

Teksti jatkuu toisella vastakkaisparilla Psalmeista:

”Jotka kyynelin kylvävät
ne riemuiten korjaavat.
Jotka itkien menevät kylvämään vakkaansa kantaen
ne riemuiten palaavat kotiin lyhteet sylissään” (Ps 126:5–6)

Brahmsin tekstivalinnat antavat toivoa ja valoa omaisille. Herran vapaaksi ostamat palaavat riemuiten Sioniin. Maailmassa ihmisellä ei ole mitään pysyvää, mutta tulevaisuudessa odottaa ikuinen ilo ja rauha.

Brahmsin messusta ei löydy kauhuja, tuomiota tai kosmisia purkauksia kuin korkeintaan rivien välissä. Ehkä järisyttävin on toisen osan sanoitus Pietarin kirjeestä:

”Sillä ihminen on kuin ruoho,
ihmisen kauneus kuin kedon kukka,
ruoho kuivuu, kukkanen lakastuu”

Katoavaisuus on ihmisen osa, mutta tulevaisuudessa on toivo uudesta maasta ja asuinsijoista.

Ein Deutsches Requiem kantaesitettiin tavallaan torsona. 1865 säveltäjän äiti kuoli ja Brahms sävelsi hänelle osan ”Ihr habt nun Traurigkeit”. Siitä tuli 1866 requiemin viides osa. Senkin sanat ovat Jeesuksen puhetta Johanneksen evankeliumin mukaan (Joh 16:22)

Brahms ei tiettävästi pitänyt messunsa nimikkosanasta ”Deutsches”, hän olisi korvannut sen sanalla ”humaani”. Eikä teos olekaan saksalainen muuten kuin kieleltään, se on läpeensä raamatullinen ja protestanttinen. Jeesuskaan ei ole poissa vaan läsnä sanoissaan, sekin on juuri Lutherin ydintä, sanan teologiaa.

Toinen osa kiteyttää näkemyksen lainatessaan Raamattua:

”Herran sana pysyy iäti.
Juuri tämä sana on teille ilosanomana julistettu”.

Brahms puki tuon ilosanoman romanttisen, tasapainoisen ja syvällisen musiikin muotoon.

Share on FacebookTweet about this on TwitterEmail this to someone